keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Joacim 6kk

Eilen 15.10.2013 Joacim täytti
6 kuukautta


Voi kauhistus kun meidän pikku-Ukko on jo iso-Ukko, puoli vuotta on mennyt ihan hujauksessa! Kuitenkaan ei tunnu siltä, että "vähän aika sitten Joacim oli mahassa" tai "vastahan mä synnytin", se aika on jäänyt menneisyyteen hyvänä muistona jo pitkän aikaa sitten ja nyt eletään täysillä vauva-arkea ja kauhistellaan kuinka nopeasti se aika menee lasten kanssa eteenpäin.

Joacim menossa ensimmäistä kertaa saunaan

Joacim on iloinen, hymyileväinen ja aika rauhallinen tapaus, edelleen! Myös rohkeutta ja uteliaisuutta löytyy, eikä Joacim pienistä säikähdä, edes silloin kun sai kaadettua lakaisuvälineet viereensä hirveällä rytinällä.
Joksu mennä vipeltää eteenpäin ryömimällä, ei enää onneksi "kolmen lajin taktiikalla", siitä kun syntyi suuri kiukku, kun ei päässyt niin nopeasti eteenpäin kuin olisi halunnut. Kaikki melkein lattiatasossa olevat tavarat ovat siis vaarassa pieneltä tuholaiselta.
Pientä kiipeilyäkin on havaittavissa, mm. turvakaukalon ja sitterin päälle on kiva kiivetä. Vielä ei yritetäkkään nousta seisomaan, mikä on vaan hyvä asia. Joksu kuitenkin tykkää seistä tuettuna pitkiäkin aikoja ja seisoo hienosti oikein, eli meillä ei varvisteta.
Joacim rakastaa "hiplailla" ja näperrellä kaikkea, samoin myös lätsytellä ja taputella lattiaa tai pöytää. Päristelyä Joacim on harjoitellut ja vesileikit on ihania. Vielä muutama viikko takaperin Joacim ei voinut sietää kylpyyn menemistä, ei siitä huutoa tullut, mutta kylvettäminen oli todella vaikeaa, kun vauva on aivan jäykkänä! Hoksasin, että jos laitan vannaan ihan vähän vaan vettä ja päästään pojan itse rauhassa tutustumaan veteen niin eiköhän se siitä, ja näin siinä kävi, nyt Joacim rakastaa kylpemistä.


Ruoka on hyvää ja syöminen kivaa, sanoisi meidän poika! Ruokaa menee ihan hurjat määrät, kuitenkin pojan paino on neuvolan käyrillä 0-käyrällä.
Joacim on syönyt 2 kiinteää ruokaa päivässä ja loput maitoa tai velliä. Nyt neuvolassa sanotiin, että kiinteän ruuan määrä pitäisi olla 5 kertaa päivässä. Nyt Joacimin ateriointi on: aamupala: puuroa, lounas: liha/kana/kala-kasvissose, välipala: hedelmäpiltti, päivällinen: kasvissose ja iltaltapala: puuroa. Maitoa pitäisi mennä saman verran kuin aiemminkin, eli 600ml verran päivässä. Mietin aluksi, että mihin ihmeen väliin saan tungettua maitoa niin paljon ja kysyinkin sitä neuvolantädiltä. Puuron voi tehdä maitoon, ja nyt Joacim hörppii 100ml maitoa joka ruokailun jälkeen, joten 600ml täytyy helposti. Ruokailun yhteydessä juodaan edelleen vettä mukista.

Saunan jälkeen köllöteltiin sohvalla


Nukkumiset menee välillä niin ja näin. Yöunet ei ole onneksi katkonaisia ja Joacim vetelee 12-14 tunnin yöunia (taisinkin niistä kertoa jo täällä). Yöunille Joksu menee klo 19-20 välillä. Päiväunia ei suostuta nukkumaan 30 minuuttia pidempään. Toivotaan, että pian saataaisiin jonkin näköistä päiväunirytmiäkin meille.

Vauhti päällä

Sitten vielä ne neuvolakuulumiset
(Suluissa 5kk)

Paino: 8185g (7545g)
Pituus: 68.3cm (67cm)
Pipo: 45,6cm

"Hyväntuulinen hymypoika. Liikkuu ryömien. Menee konttaus/karhukävelyastentoon. Suojeluheij. eteen/sivuille. Kulkunen +/+. Kiinteät ruoat ravitsemuksessa. Sormiruokia maistellut. Kasvu ja kehitys hyvää."

Seuraava käynti onkin vasta 8 kuukauden iässä, ellei 7kk kasvu kontrollia tarvita, kun Joacim on alkanut puklaamaan todella paljon. Neuvolassa sanoi kyllä, että hän ei vielä ole huolissaan, kun poika kasvaa ja on pirteä oma itsensä eikä ole ollut itkuinen.

-Tia

2 kommenttia:

  1. Aivan ihana varsinkin toi toka kuva<3 Muruselle puolvuotisonnittelut vähän myöhässä! t. "haltia"kummitätskä :-)

    VastaaPoista