keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Ukko 1kk

Tänään 15.5 tuli Ukkelille täyteen kuukausi. Aika menee hurjaa vauhtia eteenpäin, mutta sehän on jo tuttua kun on lapsi ennestään. Niin se vain on, kun on lapsi/lapsia aika vain katoaa jonnekkin ja jossain vaiheessa havahtuu siihen että on taas vuosi vierähtänyt.

Eilen "mammaryhmän" yhteydessä pyysin neuvola tätiä punnitsemaan Ukon kun syöminen on ollut jonkin sorttista leikkimistä jo jonkin aikaa. Olihan sitä painoa jonkun verran tullut, nyt puntari näytti 3815g.
Sovittiin neuvola tädin kanssa että ensi viikolla otetaan syöttöpaino, eli ennen syömistä punnitaan ja heti syömisen jälkeen.


Tohottaja-Ukko 1kk
Viime yö ei kuitenkaan mennyt niin hyvin mitä odotin. Samantien kun Tony lähti töihin joskun kolmen jälkeen alkoi huuto. Raukan masu vaivasi aivan kamalasti. Reilu puolen tunnin jumppaamisen ja hytkyttelyn jälkeen pääsi muutamat paukut ja se helpotti heti. Sen jälkeen alkoi höpöttely ja tohina, onneksi pienen taistelun jälkeen sain lapsukaisen nukahtamaan uudestaan. Bella tietenkin heräsi 07.30, olin aivan poikki, lepäsin vielä reilu puolisen tuntia kun Bella katsoi lastenohjelmia (olenpas mä laiska äiti, tiedän) mutta sen jälkeen sitä piristyi ja kerkesin laittamaan tiskikoneen pyörimään, pesukoneen pyörimään, keräilemään Bellan vaatteet sohvalta ja jopa juomaan kupin kahvia ennen kuin Ukko heräsi.

Tänään on Ukkelilla ollut paljon asiaa, yhtä hymyä ja höpötystä ollut koko päivän, ja ilmeisesti tämän (ja masukipujen) takia ei päivällä uni meinannut maistua 20min pidempään, joten nyt illalla ollut taas vähän huutamista. Mutta nyt Ukko nukkuu yöunia ja vielä OMASSA sängyssä.

Ja näin käy illalla kun ei nukuta kunnon
päikkäreitä

-Tia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti