maanantai 12. marraskuuta 2012

Tia ♥ Tony osa 2

....jatkuu

Lähdettiin syyskuussa 2007 Espanjaan setsemäksi viikoksi kun Tonyllä oli siellä työharjoittelu.
Minä nautin mummin seurasta päivät kun Tony oli töissä.
Menolennot Espanjaan meni ihan kivasti mutta takasin tullessa ei niinkään. Ei fiksuina oltu katsottu ollenkaan matkustusaikaa matkaa varatessa joten kun lähtö lähestyi ja kaivettiin liput esiin huomattiin että paluu Espanjasta Suomeen kestää 16h!
No eipä auttanut kun kestää se.





Alkumatka meni ihan hyvin, ensimmäinen välilasku oli Genevessä. Oli sen verran siellä aikaa että otettii juna alle ja lähdettiin ihmettelemään minkä näköinen on Geneven kaupunki. Ihastuttiin molemmat siihen,  (ja edelleen odotellaan milloin päästäisiin sinne uudestaan) käpsyteltiin ja käytiin syömässä Mäkkärissä kun mikään muu paikka ei ollut auki kun oli sunnuntai ja vieläpä joku pyhä. 
Junalla takaisin kentälle ja kohti Köpistä.



Köpiksessä oltiinkin joskus yöllä, lunta tuli ja koko lentokenttäkin tuntui olevan jäässä. Ei enää päästy turvatarkastuksesta kun lentoja ei ollut lähdössä kuin vasta aamulla, hotelli olisi ollut liian kallis joten pitkän etsinnän jälkeen päädyttiin yläkerran lattialle nukkumaan. (onneksi en ollut silloin yhtä huono selkäinen kuin tässä raskaudessa) Aamulla ehkä kuuden aikaa päästiin toiselle puolelle ja linnottauduttiin ensimmäiselle sohvalle mikä löydettiin ja torkuttiin siihen asti että päästiin koneeseen.

Suomeen kun päästiin oli Tonyn isä meitä vastassa meidän autolla joka sitten otti ja päätti jättää meidät tielle vaan mutama kilsa ennen kotia. Tervetuloa vaan kotiin, auto ilmeisesti otti nokkiinsa kun oli joutunut seisomaan seitsemän viikkoa ja päätti sitten hajota. Kiitos, ihan kun ei muutenkin olisi ihan väsynyt ja kylmissään!

Reissun jälkeen palattiin normaaliin arkeen ja odoteltiin ensimmäistä yhteistä joulua. Jouluaatto vietettiin Äidin luona, joulupäivänä oltiin Tonyn tädin luona ja tapanina Tony isän luona (jos nyt ihan oikein muistan)




Uusi vuosi vietettiin ihan kahdestaan. Käytiin äidin luona pikaisesti piipahtamassa ja oltiin kotona tasan kello 00.00 ja katseltiin hetken aikaa raketteja siinä kotipihalla ja paineltiin nukkumaan.

-Tia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti